Suomeksi musiikkiaan tulkitseva Kirofoni tulee Helsinki-Seinäjoki -akselilta ja arvostelussa on kolmen kappaleen promodemo. Ihan kelpo materiaaliahan tämä on, eli lähdetäänpä kappale järjestyksessä etenemään.
Biisi nro1 on nimeltään Taakka ja alkaa raskaalla pomppuheviriffillä, jonka jälkeen ääni muuttuu kellossa, kuvioon astuu se bändin lupaama melodisuus ja taito saada kappale kuulostamaan hienolta. Siinä räyhätään ja lurautetaan puhtaasti stemmassa, biisi on kolme minuuttinen ja siinä näytetään osaaminen raskaan ja melodisuuden osalta hyvin. Biisi nro2 eli Peili tuo itselleni mieleen Stam1nan melkoisesti. Ehkä tämä riittää kertomaan soitosta enemmän kuin joutava höpinä. Joskin kertosäe taas rupesi mieleeni tuomaan Don Huonoja. Sitten viimeinen nimeltänsä Kannan, joka on kaikessa synkyydessään komeaa kuultavaa. Siinä moni henkisesti heikko voi ruveta pahoja asioita mielessään miettimään.
Kirofoni sopii hyvin tunnelmaltaan synkkään syksyyn. Kaikenkaikkiaan homma toimii varmalla otteella, vaikka vertaankin toisiin yhtyeisiin. Se helpottaa antamaan kuvaa kirofonin musiikista, josta tullaan vielä varmasti kuulemaan. Notta ristus!